OppilaitoksetMaakuntamme ja täällä toimivien yritysten kansainvälistämiseen tavalla tai toisella linkittyviä toimijoita on lukuisia. Ensimmäisenä mainittakoon alueemme kansainvälisesti aktiiviset oppilaitoksemme, joista kolmen opiskelijoilla on toistaiseksi ainoina pääsy luomaan profiilinsa Maailmalähellä-portaaliin. Jyväskylän yliopisto on maisteritutkintojen määrällä mitattuna Suomen toiseksi suurin yliopisto. Yliopisto on erittäin kansainvälinen, sillä se tekee opiskelija- ja opettajavaihtoa yli 300 ulkomaisen yliopiston kanssa. Yliopistossa on päätoimisia opiskelijoita noin 17 000, joista noin 1000 tulee maailmalta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on kansainvälisesti profiloitunut oppilaitos, joka tarjoaa korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta, täydennyskoulutusta, ammatillista opettajakoulutusta sekä tutkimus- ja kehityspalveluja työ- ja elinkeinoelämälle. Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat työelämäsuuntautuneita ja useat myös kansainvälisesti verkottuneita. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on Keski-Suomen suurin ammatillista koulutusta sekä nuorille että aikuisille tarjoava koulutusyhteisö. Suurin osa Jyväskylän alueen maahanmuuttajista pätevöittää itsensä uudelleen/edelleen koulutuskuntayhtymän aikuisopiston tarjoamissa koulutuksissa - heistä osa oman alansa korkeasti koulutettuja experttejä. Ammattiopiston tutkintokoulutus on koottu kolmeen yksikköön: Tekniikka ja liikenne, Kauppa ja palvelut sekä Hyvinvointi ja kulttuuri.
|